RekryON 2019 - Ohjelma

MIKKELIN POIKATEATTERI

Työnhaun ihmeellisessä maailmassa

Mikkelin Poikateatterin improt eivät jätä ketään kylmäksi.

 

Akselin alakertaan rakennetussa Teatteriluolassa Poikateatteri tutkii työnhaun ihmeellistä maailmaa. Huumorin ja heittäytymisen keskellä on aina myös tiukkaa asiaa ja lempeää koskettavuutta. Tämän Mikkelin Poikateatterin vedon näet vain ja ainoastaan RekryON 2019 –tapahtumassa. Aikataulu >

Mikkelin Poikateatteri on valloittanut Mikkeliä ja Suomea jo reilut 10 vuotta. Tavaramerkiksi on muodostunut rohkea asenne ja reipas poikahuumori sekä musiikki, laulu ja tanssi. Itsekirjoitetuissa näytelmissä on pohdittu monelta kantilta esimerkiksi pelkoa, toivoa, kehoa, miehen maailmaa ja suomalaisuutta. Vuosittain muuttuva kokoonpano on esiintynyt kotikaupungin lisäksi lukuisilla teatterifestivaaleilla. Ryhmä on pokannut lukuisia palkintoja, mm. Työväen näyttämöpäivien yleisöäänestyksen suosikin kiertopalkinnon, Mikkeli-palkinnon, opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän Lapsenpäivä-palkinnon sekä kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen myöntämän Suomi-palkinnon. Mikkelin Poikateatterin ohjaajana toimii v. 2017 lähtien Joonas Veijanen

Seuraa meitä somessa

  • White Facebook Icon
  • White Twitter Icon
  • White Instagram Icon

SaaraLiu | Saara Liukkonen

p. 0405020583

saaraliu@saaraliu.fi

  • Facebook Social Icon
  • Instagram Social Icon
  • Twitter Social Icon